Festivaalivuosi 2012
Festivaalin 2012 (14.-22.7.) suunnittelu lähti liikkeelle syksyllä 2011 uuden taiteellisen työryhmän nimeämisellä. Työryhmään kutsuttiin toimittaja ja DJ Mikkomatti Aro, muusikko ja musiikkitoimittaja Esa Kuloniemi, rap-muusikko ja musiikkituottaja Karri ”Paleface” Miettinen, Kulttuuri- ja kongressikeskus Verkatehdas Oy:n viestintäpäällikkö Janne Nieminen sekä Sibelius-Akatemian vararehtori ja Yrjö-palkittu jazzmuusikko Jari Perkiömäki. Ohjelmatuottajina jatkoivat Markus Partanen (kansainvälinen ja kotimainen jazz), Charles Gil (Ultra Music) ja Bianca Morales (Pori Jazz Kids).
Ohjelmarintamalta kuultiin hyviä uutisia jo helmikuun alussa, kun laulaja ja lauluntekijä sekä usean Grammyn voittanut Norah Jones kiinnitettiin festivaalisunnuntaille. Koko muun ohjelmiston kanssa painittiin aiempia vuosia pidempään ja ohjelma saatiin ulos vasta huhtikuun puolivälissä. Ohjelmisto painottui tuoreisiin naisartisteihin, ja vetonauloina toimivat Norah Jonesin lisäksi brittitulokas Emeli Sandé, Janelle Monáe, Estelle ja Paloma Faith, joka kuitenkin joutui perumaan esiintymisensä vain viikkoa ennen keikkapäivää.
Festivaali painiskeli pitkään lauantain ohjelmasta puuttuneen päänimen kanssa. Kesäkuun lopulle asti ohjelmassa keikkui tuttu kirjainyhdistelmä TBA (to be announced, ilmoitetaan myöhemmin). Festivaaliorganisaation yhteiseksi salaisuudeksi jää se suuri määrä tarjouksia ja summia, joilla ohjelmaa yritettiin kuumeisesti täydentää. Lopulta 29. kesäkuuta Ilta-Sanomat skuuppasi Paul Ankan ison jazzorkesterin esiintyvän Pori Jazzissa 21. heinäkuuta.
Yksi 47. jazzfestivaalin uudistuksista oli Cotton Salsa Factory, Puuvillatehtaan sisäpihalle rakennettu latinalaiskortteli, jossa nautittiin kuubalaisesta musiikista, tanssista, ruuasta ja juomasta neljänä iltana. Useamman vuoden tauon jälkeen konserttipaikkojen kirjoon palasi Keski-Porin kirkko. Näiden lisäksi konserttipaikkakartassa oli 12 muuta lavaa, joilla soitto soi yhteensä 9 päivän ajan.
Tuoreisiin naisartisteihin painottunut ohjelma päänimineen ei vetänyt yleisöä odotusten mukaan. Lippuja myytiin 48 000 kappaletta, mikä oli parituhatta kappaletta budjetoitua vähemmän. Myös kokonaiskävijämäärässä jäätiin tavoitteesta, kun festivaalille osallistui 140 000 vierasta tavoitellun puolentoistasadan tuhannen sijaan. Konsertteja kuultiin yhteensä 126, joista 71 % eli 89 oli maksuttomia. Yhteensä 812 yksittäistä artistia muodosti 151 esiintyjäryhmää, joista kotimaisia oli 110.
Kahdeksatta kertaa pidetty Pori Jazz Kids Festival teki jälleen uuden kävijäennätyksen 29 500 kävijällään. Hyvä keli ja aurinko hellivät ennätysyleisöä; festivaalin päätöspäivänä mukana nähtiin myös tasavallan arvovaltaisin pariskunta, presidentti Sauli Niinistö porilaislähtöisen puolisonsa Jenni Haukion kanssa.
Vuoden aikana tehtiin neljä konserttituotantoa Helsingin uudessa Musiikkitalossa.
Pori Jazzin pitkäaikainen festivaalijohtaja Katja Leppäkoski siirtyi huhtikuussa Musiikkitalon toimitusjohtajaksi, mutta luotsasi festivaalia osa-aikaisesti heinäkuun loppuun asti. Festivaalin uudeksi toimitusjohtajaksi nimettiin kesäkuussa Juha Miikkulainen, joka aloitti työnsä elokuussa.
Pori Jazzin Vuoden taiteilijaksi nimettiin torniolaislähtöinen, vuonna 1989 syntynyt jazzlaulaja ja säveltäjä Nina Mya (oik. Höynälä). Vuoden 2012 festivaalijulisteen suunnitteli graafikko Jarmo Kovalainen.