Festivaalivuosi 2009

Pori Jazz 2009 oli monella tavalla historiallinen. Festivaalin ohjelmistosta vastasi viimeistä kertaa Jyrki Kangas, joka on ollut mukana organisaatiossa jo vuodesta 1966 lähtien. Uudeksi taiteelliseksi johtajaksi nimettiin Tuomas Kallio. Hänen kanssaan ohjelmistoa rakentavat seuraavat vuodet Markus Partanen, joka vastaa kansainvälisestä jazzista, sekä Teppo Mäkynen, jonka tonttia on kotimaisen jazzohjelmiston kokoaminen. Uuden taiteellisen trion vastuulle tulee niin Pori Jazzin pitkän historian hyödyntäminen kuin uuden luominen 2010-luvulle.

Festivaalin ohjelmisto julkaistiin tuttuun tapaan maaliskuun lopussa ja lipunmyynti alkoi perinteisesti huhtikuun ensimmäisenä. Tänä vuonna aprillipäivästä oli muodostua painajainen, sillä festivaalin vetonaulaksi juuri edellisellä viikolla nimetyn Tom Jonesin konsertti peruuntui lipunmyynnin aloitusta edeltävänä iltana. Walesin tiikerin paikkaajaa jouduttiin metsästämään useampi viikko. Piina ratkesi vihdoin toukokuun ensimmäisellä viikolla, kun Brian Setzer Orchestra kiinnitettiin Kirjurinluoto Arenan konserttiin lauantaille 18.7. Festivaalin muita vetonauloja olivat Duffy, Erykah Badu, SMV eli Stanley Clarke & Marcus Miller & Victor Wooten, Raphael Saadiq, De La Soul, Roy Hargrove Big Band, Booker T. Jones ja 136 muuta nimekästä kokoonpanoa, nousevaa kykyä tai tuntematonta suuruutta mustan musiikin saralta.

Vuoden 2009 festivaalilla nähtiin jälleen paljon uutta. Jazzkadun myyntibasaareille saatiin erilaista ilmettä uusilla, keskieurooppalaistyylisillä puukojuilla. Myös palveluiden sijoittelua pyrittiin parantamaan aiemmasta. Uutena konserttipaikkana lanseerattiin Helsingin Lasipalatsista Poriin rantautunut mbar stage. Jazzkadun kirkon puoleiseen päähän sijoittunut trendikäs ja tyylikäs ravintola toimi päivisin nettikahvilana ja iltaisin kovan kotimaisen jazz- ja indieohjelmiston tyyssijana.

Kirjurinluoto Arenalla koettiin historiallisia hetkiä harvinaisen sääilmiön merkeissä: ei pisaraakaan sadetta koko neljänä konserttipäivänä! Lisäksi Kirjurinluoto Arenalle pystytettiin Suomen korkein telttarakennelma: 13-metrinen, kolmekerroksinen Vip-teltta.

Festivaalin aikana soitto soi 12 konserttipaikassa lähes ympäri vuorokauden ja valinnanvaraa riitti Kirjurinluoto Arenan ulkoilmakonserteista aina pieniin, tunnelmallisiin klubeihin asti. Jazzpoliiseille tiedoksi, että festivaalilla kuullusta musiikista 2/3 oli jazzia ja 1/3 muuta rytmimusiikkia. Festivaalilla esiintyi 144 esiintyjäryhmää, yhteensä 638 muusikkoa. 160 konsertista vain 40 oli maksullisia ja loput 120 ilmaisia. Pori Jazz ylitti lipunmyyntitavoitteensa kovassa kilpailutilanteessa ja myi yhteensä 56 000 lippua. Tämän lisäksi ilmaiskonserteissa oli 98 000 kuulijaa. Kokonaiskävijämäärä oli siis yhteensä 154 000. Luvussa on mukana viisivuotisjuhliaan viettänyt Pori Jazz Kids Festival, joka teki uuden ennätyksen 20 000 kävijällään. Festivaalin onnistumisesta vastasi jälleen valtava vapaaehtoistyöntekijöiden joukko. Pori Jazzin omia vapaaehtoistyöntekijöitä oli 450 henkilöä, jonka lisäksi 650 henkilöä teki talkootyötä festivaalin eteen esimerkiksi urheiluseuransa kautta. Median edustajia oli paikalla noin 400, joista joka kymmenes tuli Suomen rajojen ulkopuolelta. Porin alueen talouselämä hyötyi festivaalista noin 15 miljoonan euron verran.

Vuoden taiteilijaksi valittiin rumpali Jaska Lukkarinen (26). Pori Jazz 2009 -julisteen suunnitteli yhdysvaltalainen, suomalaiset sukujuuret omaava 3-D-poptaiteilija Charles Fazzino.

Vuoden  festivaalijuliste

Kaikki vuoden esiintyjät

A Night with Motown: Jr Walkers Allstar Band
Aleksei Kanunnikov
Andy Declerck & Kari Antila Group
Antti Sarpila Swing Band
Asa ja JätkäJätkät
Axl Smith LIVE!
Bebob Is Here!
beige/harmaa VJ:t
Belle Who
Benny Goodman 100 Years Night:
Bianca Morales
Bianca Morales Band
Blue Stone
Booker T. Jones
Copenhagen Jazzy Ladies
Cornell Dupree and Soul Survivors feat. Ronnie Cuber
De La Soul
Dixie Night
DJ Tony Siren
DJ:t A. Myllykoski ja Oskar Mauritz
DJ:t A. Myllykoski ja Vesa Yli-Pelkonen
DJ:t Daddy Pales ja Matti Nives
DJ:t Hiihtopipo ja Kavallus
DJ:t Sampsa Vilhunen ja Hiihtopipo
Dokumentti "Timo Kiiskinen - Chet"
Duffy
Duo Cueco & Villarroël
Eldar Djangirov Trio
Elokuva "Brasileirinho", ohjaaja Mika Kaurismäki
Elokuva "Sketches of North", ohjaaja Arto Tuohimaa
Erja Lyytinen
Erykah Badu
Free Tallinn Trio
Gavino Vincenzo Loche
George Garanian Big Band, feat. Youn Sun Nah
George Garanian Quintet
Gimer Speed Alumni
Guerilla VJ Unit. Vj:t amoamiamo/ xploitec
Gunhild Carling Big Band Show
Gunhild Carling Family Band
Harvie S
Harvie S Band
Harvie S Group
Hazmat Modine
Hypnotic Brass Ensemble
Indie Youtube Jukebox
Ipek Dinc
Iro Haarla Sextet
ISIS
J. Karjalainen ja Veli-Matti Järvenpää, Paratiisin pojat
Jake Shimabukuro
Jam Session
Jam Session
Jaska Lukkarinen Trio
Jaxsix
Jazzy Ladies:
Joëlle Léandre meets Free Tallinn Trio
Jonas Kullhammar Quartet
Juho Kahilainen
Jukka Eskola Quintet: A Tribute to Freddie Hubbard
Jyrki Kangas Ensemble
Kadisma
Kaupunkiasento
Ken Peplowski's Benny Goodman Contennial Celebration
KIDS-säestysbändi
Kim Clarke & MAGNETS! feat. Ingrid Jensen
Kristiina Wheeler
Kuukumina
L.A.O.S.
Latin Kaleidoscope DJ:t
Latin Kaleidoscope:
Lavatanssit - Electronic:
Lavatanssit - Jazz:
Leonid Ptashka Band
Leonid Ptashka Session
Lyhty All Stars
Maarit ja Sami Hurmerinta Band
Maja Ratkje solo
Marilyn Crispell & Joëlle Léandre
Matthew Bourne solo
mbar club night:
Mika Mylläri & Särkyneen toiveen katu: A Tribute to Lil Jörgen Petersen
Miss Saana & The Missionaries
MTV3 Goes Jazz:
Music On / TV OFF:
National RGB VJ:t
Nicola Conte Jazz Combo
Niini
Nömme Jazz Winners: Eyolf Dale & Tuuli Taul
Olli Ahvenlahti: The Poet
Pentti Lasanen & Big Swing Orchestra
Pop & Jazz Konservatorion Motown Band Par Avion
Pop & Jazzleiri
Pori Big Band
Pori Jazz European All Stars
Pori Jazz European All Stars (Raasepori)
Pori Jazz Kids Festival
Priscilla Ahn
Pthaska-Gimer Piano Wrestling
Radio Nova Presents:
Raphael Saadiq
Regina
Reiska Laine Jam Session
Reiska Laine Kvartetti
Reiska Laine Quartet
Reunion Big Band
Richard Galliano Quartet feat. Richard Bona, Gonzalo Rubalcaba & Clarence Penn
Roy Hargrove Big Band w/ Special Guest Roberta Gambarini
Russian Emotions:
Sami Pitkämön Orkesteri
Sami Saari
Sanna's Soul System
Sanni Orasmaa
Sanni Orasmaa Group
Sir Elwoodin Hiljaiset Värit
SlowGang
Solarium DJ:t
Somethin' Else DJ:t
Sophia Domancich & Simon Goubert
Spanish Harlem Orchestra
Spirit of Life Ensemble feat. Pauline Jean, Grace Kelly, Pernille Bevort
SpokFrevo Orquestra
Stanley Clarke, Marcus Miller & Victor Wooten
Stefan Pasborg’s Odessa 5
Stefan Pasborg’s Odessa 5 feat. Kalevi Louhivuori
Still Black Still Proud - An African Tribute To James Brown cond. Pee Wee Ellis
Sumea
Suomen Jazzliitto esittää: Suomi-Jazzin historiaa, osa 1
Suomen Jazzliitto esittää: Suomi-Jazzin historiaa, osa 2
Söndag Jazz:
Ted Curson All Stars Recording
Ted Curson Alumni
Ted Curson Jam Session
Ted Curson Quartet
The Brian Setzer Orchestra
The Payback:
The Soultwisters R&B Boogaloo Club
Timo Kiiskinen - Chet
Tineke Postma Quartet
Toivo Unt Trio
Trio Grande & Matthew Bourne
Tuomas Turunen meets Tuomas Turunen
TV OFF
TV Off DJ:t ja Fag You! DJ:t
uLTRA hAPPENING nIGHT
Ultra Horns & Piano Grande Finale
uLTRA hORNS & pIANO nIGHT
uLTRA pIANISTS nIGHT
Undercover
Verneri Pohjola - Joonas Riippa Quartet: Christian Schwindt, For Relatives
Verneri Pohjola Aurora
Vitali Imereli
Vladimir Shafranov Trio feat. Hilkka Mäkitalo
Wonder Girls
Youn Sun Nah
Zhenia Gimer ja Mika Mylläri
Önder Focan
Önder Focan & Jaxsix