Miles Smiles featuring Robben Ford, Rick Margitza, Darryl Jones, Omar Hakim and Wallace Roney

Miles Dewey Davis III jätti jazzin valtaistuimen tyhjäksi siirryttyään ajasta ikuisuuteen vuonna 1991. Hänen musiikkinsa DNA on kuitenkin ollut hyvissä käsissä noista päivistä lähtien. Milesin suosikkisoittajat ja suojatit, joihin kuuluvat mm. trumpetisti Wallace Roney, fonisti Rick Margitza, kitaristi Robben Ford, basisti Darryl Jones ja rumpali Omar Hakim, ovat varjelleet ja kehittäneet Milesin musiikillista perintöä omilla tahoillaan.

MILES SMILES -konsepti palauttaa huippumuusikot Milesin musiikin viimeiselle vuosikymmenelle sähköisen fuusiojazzin, rockin, funkin ja hip hopin pariin. Marcus Millerin tuottamalla loistavalla ”Tutu”-abumilla (1986) nuo tunnelmat ja suunnat nousivat parhaiten esiin – ohjelmoinnin, samplauksen ja rumpu-looppien reunaehdoilla.

Trumpetisti Wallace Roney syvensi musiikillista osaamistaan Milesin johdolla 1985–1991. Kisälli ja oppipoika -suhde lujittui ystävyydeksi, joka muokkasi oleellisella tavalla Roneyn asennoitumista niin musiikkiin kuin elämäänkin. Mentorinsa jalanjäljissä Roney on kuin kotonaan. Darryl Jones valtasi The Rolling Stonesien basso-osaston, kun Bill Wyman lähti bändistä vuonna 1993. Vierivien kivien ulkojäsenellä on riittänyt keikkoja myös mm. Herbie Hancockin, Stingin, Peter Gabrielin ja Eric Claptonin kanssa.

Rick Margitzan ura lähti nousukiitoon hänen liityttyään Milesin yhtyeeseen 1988. Sen jälkeen mies työskenteli jazzhistorian suurimpien nimien kanssa kuten Chick Corea, McCoy Tyner, Tony Williams ja Bobby Hutcherson. Edelleen aktiivisesti konsertoiva Margitza on myös säveltänyt, muun muassa konserton saksofonille sekä kaksi sinfoniaa.

Kitaristi Robben Ford uhraa paljon aikaa opettamiselle. Hänen websaittinsa ”Robben Ford’s Guitar Dojo” on modernille kitarataiteelle omistettu treenitila verkossa. Fordin, Jimmy Haslipin, Michael Landaun ja Gary Novakin yhteinen, uusi ja kesän kynnyksellä julkaistava albumi kantaa niemeä “Made to Last”.

Rumpali Omar Hakim on yksi levytyssessioiden käytetyimpiä ammattilaisia. Teinitähti napattiin nopeasti Steps Ahead -ryhmään, ja noste oli sen jälkeen meloinen: Gil Evans Big Band, David Sanborn, Weather Report ja Dire Straits. Hakimin tuoreinta jazz-tarjontaa edustaa vuonna 2010 julkaistu albumi ”The Trio of OZ” , joka syntyi yhdessä pianisti Rachel Z:n kanssa.

Kokoonpano

Nimi
Instrumentti
Ford Robben
guitar
Hakim Omar
drums
Jones Darryl
bass
Margitza Rick
saxophone
Wallace Roney
trumpet

Esiintymiset vuonna 2012

Päivä
Aika
Paikka
20.07.2012
13.00
Kirjurinluoto Arena