Emeli Sandé
Englannin uusin soul-tähti ja -laulajatar on julkaissut vasta debyyttialbuminsa Our Version of The Events, joka ilmestyessään alkuvuodesta nousi brittilistan ykköseksi. Sitä ennen ensimmäisen laulunsa 11-vuotiaana kirjoittanut Emeli Sandé oli kuitenkin jo kokenut lauluntekijä kynäiltyään tuottaja Shahid ”Naughty Boy” Khanin kanssa, ja yksinäänkin, hittejä mm. Professor Greenille, Leona Lewisille, Susan Boylelle, Alesha Dixonille, Cheryl Colelle and Tinie Tempahille.
Afrikkalaisen isän ja brittiäidin tyttäreksi Skotlannissa syntynyt (1988) ja kasvanut Emeli Sandé sanoo jo varhain tienneensä haluavansa muusikoksi ja lauluntekijäksi, kuten idolinsa Lauryn Hill, Nina Simone ja Joni Mitchell. Silti hän opiskeli lääketiedettä Glasgow’ssa neljä vuotta ennen kuin musiikkiura imaisi täysin mukaansa. Viime vuosikymmenen lopulla Emeli voitti BBC:n Urban Music -kilpailun. Levysopimus Virginille syntyi 2010. Itse isoa ja tunteikasta nykyaikaista pop-soulia esittävä Sandé pääsi heti Englannin singlelistan kuutoseksi Chipmunkille tekemällään Diamond Ringsillä, jolla hän myös lauloi. Vastavaa yhteistyö grime-tähti Wileyn kanssa kappaleella Never Be My Woman kantoi sijalle kahdeksan. Monissa tv:n talenttikisoissa tuomaroinut Simon Cowell on nimennyt Emelin ”suosikkilauluntekijäkseen”.