Saara Soisalo

Ykkösidolinsa Nina Simonen tapaan Porin jamien laulusolistina esiintyvä Saara Soisalo eläytyy jazziin, bluesiin ja souliin sisältäpäin. Hänen uusinta albumiaan Second Lifea (2011) kehuttiin sensuelliksi, syntiseksi, raastavan tunteelliseksi ja eletyn oloiseksi.

Monikaan ei arvannut Soisalon päätyvän jazzin ja bluesin pariin, kun hän 80-luvun puolivälissä lauloi Belaboris-yhtyeessä siskonsa Minnan kanssa synkistelevää syntikkapoppia ja duetoi Pate Mustajärven kanssa 60-luvun Hei Paula pop-klassikon. Niin siinä kuitenkin kävi. Hyvän koulutuksen aiheeseen tarjosi koko afro-amerikkalaisen perinteen hallinneen Bullworkersin solistin pesti. Sittemmin Saaralla on ollut kaksi hienoa jazz-yhtyettä, joista ensimmäistä johti saksofonisti Pekka Toivanen ja nykyistä bassomestari Wade Mikkola. Omien albumien ohella hän on vieraillut tai laulanut taustoja mm. Niko Ahvosen, Eternal Erectionin, Whistle Baitin ja Jorma Kääriäisen levyillä.
Soisalon Nina Simone –tulkinnat ovat olleet suuri menestys klubirintamalla.

Kokoonpano

Nimi
Instrumentti
Helevä Mikko
piano
Mikkola Wade
bass
Soisalo Saara
vocals
Sumelius André
drums

Esiintymiset vuonna 2012

Päivä
Aika
Paikka
21.07.2012
20.00
Klubi-Klubben Garden