Festivaalivuosi 1968

Kaksi ensimmäistä Porin jazzjuhlaa oli koottu paljolti improvisoiden ja hyvin epämuodollisesti. Muusikkovalinnat määräytyivät juhlan vetäjien henkilökohtaisten mieltymysten mukaan. Ulkomaisista jazz­lehdistä luettiin, keitä jazznimiä liikkui lähikuukausina Euroopassa. Radion jazztoimittajan Matti Konttisen asiantuntemusta ja suhteita käytettiin paljon hyväksi. Esiintyjien osoitteita saatiin mm. kirjoittamalla levyyhtiöille.

Esiintyjäneuvottelut käytiin pääasiassa Helsingissä opiskelevien Ilkka Karumon ja Risto Ennekarin toimin.

Kaksi festivaalia oli levittänyt sanaa Porin juhlista muusikoiden keskuuteen niin, että kolmannelle festivaalille alkoi tulla esiintymistarjouksia pyytämättäkin.

Kolmannen festivaalin (12. – 14.7.1968) kynnyksellä Satakunnan Kansan toimittaja teki pikaisen gallupin porilaisten festivaalitietoudesta. Seitsemän henkilön kommentit osoittivat, että yksi heistä oli osallistunut konserttiin. Neljä haastatelluista ei tiennyt festivaalista mitään.

”Ruskettunut nuori mies muisteli kuulleensa meteliä joskus keskikesän iltana kaupungin rannasta, mutta ei tiennyt syytä siihen.” (SK 25.6.1968)

Vuoden 1968 taloudellisesti hyvin sujuneen festivaalin jälkeen Pori Jazz ryhtyi jakamaan vuosittain stipendiä suomalaiselle muusikolle, jonka panos Porin jazzfestivaalilla oli ollut merkittävä.

Ensimmäinen suomalaisen jazzmuusikon omasta maastaan saama stipendi annettiin marraskuussa 1968 Hämeenlinnassa pidetyillä Jazzpäivillä basisti Teppo Hauta-aholle, joka oli edellisenä kesänä urakoinut Porissa useissa kotimaisissa yhtyeissä.

Vuoden  festivaalijuliste