Wentus Blues Band
Wentus Blues Band palaa Porin suistomaalle kymmenen vuoden tauon jälkeen. Bändi on elänyt Pohjolan blues-boomin ytimessä syntymästään (1986) saakka. WBB on saavuttanut arvostetun asemansa kovalla työtahdilla ja peräänantamattomalla asenteellaan – 150 keikkaa vuodessa. Bändi on rundannut 15 maassa ja julkaissut 10 albumia, joista tuorein on Levon Helmin studiolla äänitetty ”Woodstock” (2010). Bändin prestiisistä kertoo jotain se, että legendaarisen power blues trio Creamin hovisanoittaja Pete Brown teki ”Woodstock” albumille tekstit kolmeen biisiin.
Bändin tähänastisen taipaleen näyttävin tallenne on dokumenttifilmi ”Family Meeting”, joka kuvattiin vuonna 2006 osana orkesterin 20-vuotisjuhlia. Pohjois-Pohjanmaan Kokkolan bluesmiehet juhlivat Helsingissä Aleksanterin teatterissa, ja lavalla nähtiin mm. sellaisia blues-suuruuksia kuin Mick Taylor (ex-Rolling Stones), Kim Wilson (Fabulous Thunderbirds), Omar Dykes (Omar & The Howlers), Eric Bibb, Louisiana Red ja Eddie Kirkland.