radio.string.quartet.vienna: Zawinul Report

Villisti luovasta ja kliseitä karttavasta asenteestaan tunnettu wieniläinen jousikvartetti tarttuu amerikkalaistuneen maanmiehensä Joe Zawinulin ja Weather Reportin kuolemattomaan musiikkiin ja tekee siitä täysin omaansa. Varustautukaa haltioitumaan!

Periaatteessa Radio.String. Quartet.Vienna on klassinen jousikvartetti, paitsi että sen asenne lajiinsa on kuin Jimi Hendrixillä kitaraan tai Kimmo Pohjosella haitariin. Toisin sanoen uusia sointeja etsitään pelottomasti ja materiaalia otetaan klassisen lisäksi jazzista, rockista, popista ja folkista, eikä käsittely ole koskaan ilmeistä. Yhtyeen Celebrating The Mahavishnu Orchestra (2007) albumin saatesanoissa John McLaughlin sanoo: ”Ensimmäisestä nuotista lähtien hämmästyin tapaa, jolla bändi on omaksunut musiikkini ja tehnyt siitä kokonaan omaansa. Se jopa tavoittaa tuolla kaukaisella ajalla vallinneen ilmapiirin”, ja ihastelee bändin improvisaatiokykyä.

Toistaiseksi uusimmalla levyllään, viimevuotisella Radiodreamilla RSQV pureutuu johtajansa Bernie Mallingerin originaalien ohella mm. Gershwinin, Henry Mancinin ja Lisztin sävellyksiin sekä Billie Holidayn Strange Fruit klassikkoon pökerryttävin tuloksin.

Kokoonpano

Nimi
Instrumentti
Jenner Igmar
violin
Liao Cynthia
violin
Mallinger Bernie
violin
Valcic Asja
cello

Esiintymiset vuonna 2012

Päivä
Aika
Paikka
19.07.2012
21.00
Porin Teatteri