Manuel Dunkel United & Proton String Quartet

Juuri viime vuonna Yrjöllä palkittu tenori/sopraanosaksofonisti on säveltänyt ja sovittanut varta vasten materiaalin uudelle yhtyeelleen ja Suomen ennakkoluulottomimmalle jousikvartetille. Pari coveriakin saattaa livahtaa joukkoon. Joka tapauksessa tulos on hienostuneen melodista, improvisaatiotakin sisältävää jazzia, jossa jouset näyttäytyvät tasaveroisena elementtinä muiden soitinten rinnalla.
Oulunkylän Pop & Jazz-opistossa aloittanut ja Sibelius-akatemian jazz-osastolta master’s degreen hankkinut ja siellä nykyään opettava Manuel Dunkel nousi 90-luvulla kotimaisten fonistien ykkössarjaan. Jazz Rytmit-lehden kolmasti ”parhaaksi tenoristiksi” valitsema, John Coltranen innoittama puhaltaja/säveltäjä on toistaiseksi tehnyt viisi omaa albumia, mutta soittaa kymmenillä muilla mm. UMOn, Platybus Ensemblen, Quartet Coyoten ja Jukka Perkon Hurmion jäsenenä.
Perinteisen jousikvartetin sointia ja ohjelmistoa vuodesta 2005 lähtien laajentanut ja sähköistänyt Proton String Quartet on tehnyt yhteistyötä Kimmo Pohjonen Clusterin (Uniko ja soundtrackit elokuviin Jadesoturi ja Majak), Sid Hillen Platybus Ensemblen ja iskelmälaulaja Kirsi Rannon kanssa. Kvartetin jäsenet soittavat myös Helsingin Kaupunginorkesterissa.

Kokoonpano

Nimi
Instrumentti
Ali-Mattila Teppo
violin
Dunkel Manuel
saxophone
Haavisto Matilda
violin
Herrala Ville
bass
Holkko-Wagoner Maarit
violin
Iljin Veli-Matti
cello
Kallio Mika
drums
Kantonen Seppo
piano

Esiintymiset vuonna 2012

Päivä
Aika
Paikka
19.07.2012
21.00
Porin Teatteri