Festivaalivuosi 2005
Vuosi 2005 oli Pori Jazzin 40. juhlavuosi, jota vietettiin ”työn merkeissä”. Festivaalin päivät olivat 16.-24. heinäkuuta.
Suuret ulkoilmakonsertit siirrettiin Kirjurinluodon vanhalta Lokki-lavalta Arenalle. Konserttipaikasta saatiin runsaasti palautetta, joka oli pääosin positiivista. Erityisen paljon sai kiitosta hiekkapohjainen maa, joka ei runsaista sateista huolimatta muuttunut sellaiseksi mutavelliksi, joka muutamina kesinä koetteli vanhassa Kirjurinluodossa.
Kuulijoita festivaalilla oli yhteensä 120 000; lippuja myytiin 50 000 ja ilmaiskonserteissa väkeä riitti 70 000:n verran. Konsertteja järjestettiin 11 konserttipaikassa 116 kappaletta, joista maksuttomia oli yli puolet.
Median edustajia festivaalille oli akkreditoitunut noin 500, joista kymmenesosa oli kansainvälistä, lähinnä USA:sta, Englannista, Saksasta, Norjasta ja Ruotsista.
Pori Jazzin budjetti oli tänä vuonna 3,7 miljoonaa euroa, joista lipputulot kattoivat noin 60 %. Festivaalin saama julkinen tuki (Porin kaupunki ja valtio) oli budjetista 9 %. Budjetin tulopuolen loppuosa koostui mm. mainos- ja sponsorituloista sekä myyntipaikkojen vuokrista.
Jazzfestivaalin rakentaminen ja ylläpito perustuvat mittavaan vapaaehtoistyöhön. Festivaalin aikana organisaatiossa toimi tänä vuonna 450 vapaaehtoista, jotka työskentelivät mm. opas-, informaatio-, huolto- ja kuljetustehtävissä. Festivaalin järjestys- ja huoltotehtävissä apuna oli noin 900 porilaisten seurojen ja yhdistysten vapaaehtoistyöntekijää.