Jo' Buddy & The Uplifters
Kuvitelkaa risteys missä Link Wray-henkinen raaka garage rock ja gospel kohtaavat deltabluesin ja mariachin, niin teillä on hyvä käsitys tämän trion meiningistä. Nimensä mukaisesti bändi haluaa aiheuttaa ekstaasia, nostaa itse kunkin sielua ylemmäs. Settiin mahtuu myös täysin akustista menoa banjon, pyykkilaudan ja kitarabasson kera, vaikka pääpaino onkin sähköisellä puolella.
Jussi ”Jo’ Buddy” Raulamo on tässä maassa juurimusiikin tekijänä omassa sarjassaan niin laulajana kuin kitaristinakin. Basisti Tommi Laineen ja rumpali Kingfish Willien yhteispeli on hioutunut tiiviiksi jo Suprafonicsissa.
Monien alan mestarien kanssa soittaneen ja ihaileman Jo’ Buddyn kykyjen takana on syvällinen ymmärrys afro-amerikkalaisen musiikin laajasta sukupuusta kaikkine oksineen ja pohjaton rakkaus aiheeseen. Hänen ensimmäinen yhtyeensä oli New Orleansin R&B-maisemissa viihtynyt One O’clock Humph, sitten tuli jump bluesin, swingin ja funkin väliä mittaillut Groovy Eyes ja folkahtava Tiny Tones. Viime vuodet Jo’ Buddy on tehnyt rokkaavaa deltabluesia rumpali Down Home King III:n kanssa. Kaikkien kokoonpanojen levyt on kehuttu pystyyn kansainvälisessä musiikkilehdistössä.