Festivaalivuosi 2019
Miltei täydellinen festivaali – näin voisi kai kesän 2019 tapahtumasta todeta. Kirjurinluodon pääkonserteissa koettiin kaksi loppuunmyytyä päivää, kun sekä perjantain että lauantain yleisömäärä oli 27 000. Torstain pääkonsertissa kuulijoita oli 15 000.
Kolmen pääkonsertin asiakasmäärä (yhteensä 69 000) tarkoitti peräti yleisöennätystä, sillä ikinä aiemmin eivät Pori Jazzin pääkonsertit olleet keränneet yhtä isoa yleisömäärää. Edellisen kerran festivaalin pääkonsertti oli loppuunmyyty 11 vuotta aiemmin.
Kirjurinluodon kapasiteetti oli arvioitu sen mukaisesti, että ruoka- ja anniskelupalvelut sekä muut toiminnot palvelisivat yleisöä joustavasti. Kokonaisarviointi osoittautui onnistuneeksi, kun iso yleisömäärä ei johtanut tungoksen tuntuun tai kohtuuttoman pitkiin jonotusaikoihin. Musiikista ja aurinkoisesta festivaalitunnelmasta nautti valtava määrä iloista yleisöä, eikä suuria kritiikin kohteita noussut esille myöskään tapahtuman jälkeen julkaistuissa kirjoituksissa.
Festivaalin esiintyjiin lukeutuivat muun muassa Toto, Christina Aguilera, Stray Cats, Melody Gardot, Snarky Puppy, Archie Shepp ja Ron Carter. Ted Curson -palkinnon sai saksofonisti Linda Fredriksson, ja nousevana kykynä palkittiin rumpali Okko Saastamoinen.
Kun pääkonserttien yleisömäärään lisättiin pääsymaksuttoman festivaalialueen eli Jazzpuiston kävijämäärä, kirjattiin festivaalin aikana yhteensä 349 518 käyntikertaa. Tällä lukemalla Pori Jazz oli Finland Festivalsin tilastoissa kokonaiskävijämäärältään Suomen suurin festivaali.