Sami Saari

(FIN)
soul, pop

Sami Saari on suomalaisen pop- ja soulmusiikin legenda, joka tunnetaan myös pitkän linjan muusikkona. Saari on uransa aikana ehtinyt vaikuttaa myös useissa eri kokoonpanoissa kuten

Veeti & The Velvets ja Sami Saari & Sonics. Komea sooloura sai alkunsa vuonna 1997 ”Do Re Mi” –albumin myötä. Tähän

päivään mennessä Saarelta on ilmestynyt viisi studiolevyä, joista tuorein julkaistiin vuonna 2009. Sami on jäänyt suomalaisten musiikin ystävien mieliin muun muassa

”Ainutkertainen”, ”Onnen kyyneleet”, ”Mä teen oikein”, ”Sen luonteinen mies” ja ”Iisimmin” –hiteillään.

Huhtikuussa julkaistulla Vapaa-levyllä Saari esittelee itsestään uuden puolen tyylitajuisena kitaristina ja rouhean kitara-trion keulakuvana. Uusi levy tekee kunniaa Jimi Hendrix

-henkiselle kitararockille, josta Saaren artistijuuret kumpuavat. Viimeiset pari vuotta Saari on keikkaillut ja tehnyt uutta musiikkia trionsa kanssa, jonka myötä nykyinen soundi on hioutunut

kohdalleen.

Kokoonpano

Nimi
Instrumentti
Jani Auvinen
drums
Janne Rajala
bass
Sami Saari
vocals, guitar

Esiintymiset vuonna 2009

Päivä
Aika
Paikka
18.07.2009
20.00
Radio Nova Stage