James Hunter

Ei enää yksi Englannin parhaista R&B-laulajista, vaan yksi parhaista koko maailmassa. Suoraan asiaan menevä asenne, hienot laulut, pirullisen tiukka bändi ja naurettavan sielukas ääni ovat James Hunterin aseet. Hän jatkaa Ray Charlesin, Sam Cooken ja Jackie Wilsonin viitoittamalla tiellä, mutta maustaa kulkuaan ripauksella jamaikalaista Channel One-rytmiikkaa.
Mummun ja iso veli Perryn 50-luvun rockia ja R&B:ia pursunneet levykokoelmat näyttivät James Hunterille suunnan jo varhain. Essexissä 1962 syntynyt laulaja saavutti orastavaa huomiota 80-luvulla Englannin blues-piireissä Howlin’ Wilf & The Vee-Jays-yhtyeellään. Sitten Hunterin ensimmäinen sooloalbumi, Believe What I Say (1996) sai vetoapua sillä vierailevalta Van Morrisonilta, joka palkkasi Jamesin myös taustalaulajaksi omaan bändiinsä. Siinä vaiheessa tyyli oli jo muuttunut soulahtavammin jänteväksi.
Läpimurto tuli 2005 ensimmäisellä USAssa julkaistulla ja Mojo-lehden top-10:in päässeellä albumilla, People Gonna Talk, joka alkoi soida vaikutusvaltaisilla jenkkiradioasemilla ja sai kehuja Allen Toussaintin kaltaisilta auktoriteeteiltä. New Orleans-legenda päätyi vierailemaan Hunterin tuoreimmalla levyllä, The Hard Way, joka onkin varsinainen killeri.