Aloe Blacc

– Musiikkini tarkoitus on edistää positiivista yhteiskunnallista muutosta, sanoo kalifornialainen Aloe Blacc. Laulaja on eräänlainen mustan musiikin renessanssimies: hän kokee soulin, R&B:in, jazzin, hip-hopin ja reggaen perinnökseen ja pidättää itselleen vapauden käyttää elementtejä niistä kaikista. Viime aikoina terävästi pukeutuva mies on keskittynyt tyyliin, jota hän sanoo ”upo-uudeksi vanhaksi souliksi”.

Aloe, oikealta nimeltään Egbert Dawkins, III, syntyi panamalaisille vanhemmille, jotka diggailivat James Brownia, Marvin Gayea ja muita vanhan koulun soul-tähtiä sekä Bob Marleyn tapaisia reggae-suuruuksia. Niinpä kaikki tuo musiikki syöpyi Aloen tajuntaan jo lapsuudessa. Etelä-Kalifornian Yliopistosta valmistunut nuori mies mainitsee vaikutteikseen myös Henry Thoreaun, Ralph Waldo Emersonin ja Oprah Winfreyn.

Aloe aloitti uransa 90-luvun puolivälissä vaihtoehtoisissa rap-akteissa, Emanon ja myöhemmin Bee. Edellinen teki useita albumeja, jälkimmäinen yhden. Sooloura sisältää toistaiseksi yhden EP:een ja kaksi albumia. Läpilyöntilevy Shine Through (2006) sekoitti maukkaan cocktailin yllämainituista tyyleistä, mutta Good Things (2010) keskittyy tarjoamaan Aloe Blaccin version klassisesta soulista, luonnollisesti omin sävelmin. Levyn single, I Need A Dollar, muodostui isoksi hitiksi ja soi myös How To Make It In America tv-sarjan tunnussävelenä.

Kokoonpano

Nimi
Instrumentti
Bautista Christopher
brass, percussion
Dawkins III Egbert
vocals
Dyer Peter
keyboards
Fisher Randal
brass, percussion
Gonzales Joseph
bass
Sweeney Te´Amir
drums
Van Dijk Joel
guitar

Esiintymiset vuonna 2011

Päivä
Aika
Paikka
15.07.2011
13.00
Kirjurinluoto Arena