Zeena Parkins & Ikue Mori
(US)
improvisation, experimental jazz
Äärimmäisyydet kohtaavat! Harppu on soitinten vanhimpia, lap top edustaa instrumenttien uusinta reunaa. Yhteinen juoni löytyy urbaanisti visuaalisella tutkimusmatkalla.
Harppu on nykyään harvinainen soitin, mutta yli 70 levyllä ja lukemattomissa konserteissa esiintynyt Parkins on työskennellyt mm. Björkin, Yoko Onon, Elliott Sharpin, Don Byronin,
Butch Morrisin, Thurston Mooren ja Jim O’Rourken kanssa. Akustisesti ja sähköisesti erilaisin efektein soittava Zeena johtaa jousia, perkussioita ja elektroniikkaa yhdistelevää
Gangster Bandia ja versioi kestoprojektina Debussyn La Meria yhä uudestaan.
Sävellyksiä on syntynyt elokuviin, videoihin, teattereille ja tanssiryhmille.
Parkins on pitkään työskennellyt eri projekteissa Ikue Morin kanssa, esimerkiksi Fred Frithin Traffic Continues -teoksessa. Mori muutti New Yorkiin Tokiosta 1977 ja rummutti pian
no-wave-yhtye DNA:ssa Arto Lindsayn ja Tim Wrightin rinnalla. 80-luvulla hän käytti rumpukoneita poikkeuksellisesti improvisoidussa musiikissa, mutta on 2000-luvulla erikoistunut lap topiin.
Musiikin visualisoinnille vihkiytynyt Mori on säveltänyt paljon elokuviin.
Haamupuutarhan ohella hän kuuluu Mephistaan ja John Zornin Electric Masadaan.