Ronnie Cuber Band w/special quest Kenny Drew Jr.

(US)
modern, soul & Latin jazz

Tymäkästi mörisevällä baritonisaksofonilla on lyyrisempikin puoli. 60-luvun modernismin, soul- ja latino-jazzin parissa viihtyvä, lämpimästä soundistaan

tunnettu Ronnie Cuber hallitsee ison fonin molemmat puolet, ja tarttuu joskus sopraanoon, huiluun ja klarinettiinkin.

New Yorkissa 1941 syntynyt Cuber soitti ensin tenoria, mutta siirtyi baritoniin 50-luvun lopulla Newport Youth Bandissa. 60-luvulla nuorukaisen kykyihin luottivat jo Slide Hampton, Maynard Ferguson ja

George Benson. 70- luvulla Ronnie nähtiin Lee Konitzin upeassa nonetissa ja Frank Zappan aina haastavassa bändissä. Mingus Big Bandiin hän on kuulunut alusta asti. Blues, soul, rock ja

pop ovat myös tuttuja mm. Dr Johnin ja Paul Simonin palkkaamalle puhaltajalle. Sielukas säveltäjä/sovittaja on pitkään johtanut omia yhtyeitä ja julkaissut monta albumia,

esimerkiksi Cubismin 2003.

Cuberin yhtyeen erikoissolistina kuullaan toisen polven jazz-pianisti Kenny Drew Jr:ia, jonka svengaava, bluesahtava ote henkii niin isää kuin Oscar Petersoniakin. Funk-bändeissä

aloittaneen Kennyn tyyli on kuitenkin monitahoisempi.

Kokoonpano

Nimi
Instrumentti
Boris Kozlov
bass
Kenny Drew, Jr.
piano
Ronnie Cuber
saxophone
Steve Johns
drums

Esiintymiset vuonna 2008

Päivä
Aika
Paikka
16.07.2008
21.00
Cafe Jazz
17.07.2008
21.00
JazzStreet Stage