Jo´ Buddy & Down Home King III
Suomen arvostetuimpiin roots-muusikoihin kuuluvan tamperelaisen Jo’ Buddyn (Jussi Raulamo) ja lyömäsoitinvelho Down Home
King III:n toinen albumi näki päivänvalon viime talvena. Yli 2000 keikkaa heittänyt ja 25-vuotistaiteilijajuhlaansa
viettävä mies uskoo aidon juurimusiikin alkukantaiseen voimaan.
Jo’ Buddy aloitti uransa yhtyeessä One O’Clock Humph 80-luvulla, vaikutti Groovy Eyesin keulahahmona 90-luvulta saakka
ja on sittemmin kerännyt vaikuttavan listan ulkomaalaisia ja kotimaisia yhteistyö- ja soittokumppaneita. Hän on mm.
lämmitellyt John Fogertyä ja ollut ehdolla The Fabulous Thunderbirdsin kitaristiksi.
Arvostettu amerikkalainen Real Blues -lehti rankkasi edellisen ”Grits & Rattles” –albumin sijalle 53. listatessaan
maailman merkittävimpiä moderneja blueslevyjä. Tämä on poikinut esiintymisiä alan tärkeimmillä
festivaaleilla sekä Euroopassa että Amerikassa.
Jo’ Buddyn tavaramerkki on soittaa saksalaisvalmisteista Klira-sähkökitaraa Salora-putkiradion kautta.
”Missään ei ole ollut niin hyvää saundia kuin Salorassa”, toteaa mies itse.