Omani Uni: Emma Salokoski & Maria Ylipää

Ihanat naiset runoilevat jazztrion ja jousi-kvartetin tuella! Monasti yhteistyötä tehneet ystävykset esittävät viime syksynä ilmestyneen ja unelmaprojektiksi luonnehtimansa Omani uni albuminsa materiaalia.

Runot ovat lähtöisin mm. Mika Waltarin ja Edith Södergranin kaltaisilta vanhoilta mestareilta siinä kuin 60/70-luvun parhaisiin lukeutuneilta Marja-Leena Mikkolalta ja Sirkka Turkalta tai nuorta polvea edustavilta näyttelijä Samuli Vauramolta ja PMMP:een Paula Vesalalta. Sisältö kattaa perimmäisiä aiheita rakkaudesta vankeuteen ja kuolemasta kauneuden kiroukseen. Varta vasten teksteihin sävelletyt melodiat ovat mm. rumpali Olavi Louhivuoren, viuluvirtuoosi Pekka Kuusiston ja laulaja Anna-Mari Kähärän käsialaa.

Funk-yhtyeissä Quintessence ja Q-Continuum laulajana aloittanut Emma Salokoski tunnetaan parhaiten omista listojen kärkeen nousseista levyistään Veden alla, Puuterhassa ja Kaksi mannerta, sekä viime kesänä Porissa nähdystä projektistaan, jossa hän tulkitsi lapsuutensa ruotsinkielisiä kehtolauluja Ilmiliekki-kvartetin kera. Pari vuotta sitten arvostetun Complete Vocal-tekniikan opettajaksi valmistunut Emma on myös nähty usein Don Johnson Big Bandin vieraana.

Näyttelijä Maria Ylipäälle Omani uni on debyyttialbumi, vaikka hän onkin näytellyt pääroolin menestyksellä monissa musikaaleissa, kuten Evitassa, Tuhkimossa ja Cherbourgin Sateenvarjoissa.

Kokoonpano

Nimi
Instrumentti
Lampinen Riikka
cello
Linkola Maija
violin
Louhivuori Olavi
drums
Lötjönen Antti
bass
Poijärvi Lotta
violin
Salokoski Emma
vocals
Viinikainen Teemu
guitar
Viitasaari Elina
violin
Ylipää Maria
vocals

Esiintymiset vuonna 2011

Päivä
Aika
Paikka
16.07.2011
21.00
Porin Teatteri