Nina Mya

(FIN)

Nina Mya on suomalainen jazzlaulaja ja säveltäjä. Vasta 23-vuotiaaksi Ninalla on yllättävän tumma ja vivahteikas ääni, ja hän on teknisesti taitava laulaja, joka hallitsee jazzin ohella myös soul ja R&B -tyylilajit. Hänen jazzfraseerauksensa on niin varmaa ja rytmisesti tarkkaa, että kevään 2011 Young Nordic Jazz Comets -kilpailussa oman bändinsä kanssa kisannut laulaja pokkasi sieltä itselleen solistipalkinnon. Hän on lisäksi vahva tulkitsija ja karismaattinen esiintyjä, joka vangitsee yleisönsä tulkinnoillaan ja olemuksellaan.

Kesällä 2012 Nina valittiin Pori Jazzin Vuoden taiteilijaksi. Samana kesänä hän julkaisi yhtyeensä kanssa debyyttilevyn ”Flying Solo”, jolla kuullaan yhtä kappaletta lukuunottamatta Ninan omaleimaisia sävellyksiä, joissa kuuluu vahvasti amerikkalaisen 50- ja 60-lukujen jazzperinne sekä vaikutteet soul ja pop -musiikin puolelta.

Torniolaislähtöinen kaunotar aloitti opinnot 18-vuotiaana Sibelius-Akatemian jazz-osastolla opettajinaan mm. Jukkis Uotila, Jenny Robson ja Manuel Dunkel. Syksyllä 2013 Nina aloittaa vuoden kestävät opinnot Manhattan School Of Musicissa, New Yorkissa. Tämä vaihtovuosi on hänen maisteriopintojensa viimeinen opiskeluvuosi, jonka jälkeen hän valmistuu paitsi jazzmusiikin maisteriksi myös laulupedagogiksi.

Kokoonpano

Nimi
Instrumentti
Arlin Mikko
drums
Höynälä Nina
vocals
Turunen Tuomas Juhani
piano
Vannemaa Ville
saxophone
Åkerblom Teemu
bass

Esiintymiset vuonna 2013

Päivä
Aika
Paikka
19.07.2013
20.00
Klubi-Klubben Garden