The Claudia Quintet
(US)
contemporary jazz with classical & world music influence
Rumpali/säveltäjä John Hollenbeckin johtamaa amerikkalaisyhtyettä on kutsuttu ”eklektiseksi post-jazz-bändiksi”. Kai sen niinkin voi sanoa, kun yhtaikaa kepeästi ja intensiivisesti soivaan pakettiin kuuluu jazz-improvisaatiota, kamari- ja nykymusiikin elementtejä, temaattista ja sarjallista ajattelua á la Terry Riley ja Steve Reich, maailmanmusiikillisia vaikutteita ja kaiken alla kuplivaa lämmintä huumoria.
Esimerkiksi Kenny Wheelerin, Bob Brookmeyerin ja Meredith Monkin kanssa työskennellyt Hollenbeck perusti yhtyeen 2000-luvun alussa sen jälkeen kun hänen mainio Refuseniks-trionsa hajosi. Hän nimesi sen erään nuoren naisen mukaan, joka oli vuolaassa monologissa luvannut seurata Refuseniksia kaikkialle eikä sitten enää koskaan näyttäytynyt.
Neljä kehuttua albumia tehneen yhtyeen leikkisästä älylliseen ja haikeaan yltävä sointi saa erikoisen ominaisvärinsä siitä, että sen kolmea solistista soitinta – vibrafonia, haitaria ja klarinettia – kuullaan harvoin, jos koskaan, rinnakkain.