Dallapé

(FIN)

old time Finnish dance music

Suomen kaikkien aikojen suosituin tanssiorkesteri haisteli Amerikan tuulia, siis jazzia, 20-luvulla, ja teki sen ajan suomalaisia iskelmiä jatsillisesti svengaavalla otteella solisteinaan Olavi Virran ja Jori Malmsténin kaltaisia huippulaulajia. Hittejä sateli. Nyt orkesteri tulee uudessa inkarnaatiossaan alkuperäisen henkeä rakkaudella ja kunnioituksella vaalien.

”Kun sain tilaisuuden tarttua Dallapéen johtajuuteen, en epäröinyt hetkeäkään. Oli selvää, että bändin on oltava kultavuosiensa kokoinen ja veroinen”, sanoo Kansallisoopperasta ja Savonlinnan Oopperajuhlilta tuttu laulaja Juha Hostikka. Uuden 10-henkisen Dallapéen solistiksi on kiinnitetty soul-veli Sami Saari ja 85-juhlavuoden vierailijana kuullaan Topi Sorsakoskea. Luonnollisesti myös Hostikka itse laulaa.

Rytmiryhmän ohella neljän puhaltajan sekä ksylofonistin, haitaristin ja kitaristin sisältävä orkesteri säestää solisteja alkuperäiseen tyyliin. Uusi albumi, Jälleen soittaa Dallapé, ilmestyi toukokuussa maineikkaalla Blue Note -merkillä ja antaa hienon kuvan siitä, mihin kovista soittajista koottu yhtye pystyy. Tässä bändissä juuret elävät!

Kokoonpano

Nimi
Instrumentti
Hostikka Juha
vocals
Kumpuvaara Niko
acc.
Lindberg Tero
trp
Mustonen Mikko
trb
Nykänen Anssi
drums
Ojala Jukka
Pohto Heikki
ten.sax
Puolitaival Petri
a.sax
Rantanen Harri
bass
Rissanen Antti
piano
Saari Sami
vocals
Saarikoski Mauri
violin
Takalo Arttu
xyloph.
Uusitalo Tuomas
vocals
Vartiainen Varre
guitar

Esiintymiset vuonna 2010

Päivä
Aika
Paikka
21.07.2010
21.00
Otava Factory