1999*.jpg./imagesArray ( ) ./images/postersArray ( [0] => ./images/posters/1999.jpg ) ./images/slogansArray ( ) ./images/slogans/enArray ( ) ./images/slogans/fiArray ( ) Pori Jazz History

History of Pori Jazz. International Festival Every Year in July

Festivaalivuosi 1999

Iso festivaali ei elä pelkän jazzin varassa



Johanna Myllärniemi SK 1.8.1999

Suomalaisen kulttuurikesän jokavuotinen kestopuheenaihe, Pori Jazz, on korjannut viimeisetkin rakennelmansa Porin jokirannasta ja Kirjurinluodosta. Mutta yksi jazzin merkki on vielä muutaman päivän ajan jäljellä musiikillisesti hiljaiseloa viettävässä kaupungissa: jokaisilla jazzjuhlilla niiden vuonna 1966 alkaneen historian aikana esiintynyt trumpetisti Ted Curson.

Hänenkin mielestään Porissa on aina jazzjuhlien jälkeen masentavan rauhallista.
- Tietääkseni täällä asuu 75 000 ihmistä. Missä he kaikki nyt ovat? Toivottavasti se uusi Promenadikeskus elokuvateattereineen ja saleineen tuo kaupunkiin vipinää.

35 jazzjuhlien kokemuksella puhuvalle Cursonille jäi kuluvan vuosituhannen viimeisistä Pori Jazzeista hyvä maku.
- 1999 oli laadukasta vuosikertaa jo sen takia, että mukana oli yksi jazzin historian suuriin neroihin kuuluva mies, (rumpali) Max Roach. Vastaavia nimiä ei Porissa ole muutamaan vuoteen kuultukaan.
Curson ei kuitenkaan kuulu niihin puhdasoppisin, joiden mielestä julkista rahoitusta sangen niukasti saava Pori Jazz on tehnyt virheen, kun puhtaan jazzin juhlista on tullut mustan rytmimusiikin laaja tavaratalo; on gospelia, bluesia, funkia, latinalaista, calypsoa, hip hopia, rockia jne.

- Olen ehdottomasti jazzihminen, mutta teen myös kaupallista musiikkia ja tiedän, että bisnes on tärkeää. Pelkkä sataprosenttinen jazzfestivaali merkitsisi ylitsekäymättömiä ongelmia juhlien rahoituksessa.
Curson ei edes usko, että sataprosenttisen jazzlinjan vetäminen olisi Porissa tai maailman muilla isoilla festivaaleilla enää mahdollistakaan.

- Varsinaisen jazzin suuria tähtiä - todellisia neroja - on enää elossa kourallinen. 1960-luvulla tällä planeetalla oli 20-30 alan neroa, mutta suurin osa heistä on kuollut. En tiedä, onko jäljellä enää kymmentä tai viittäkään. Miles Davisin kaltaisia jazzin suuruuksia ei yksinkertaisesti enää ole olemassa.

Festivaalijärjestäjiä liian rönsyilevästä linjasta syyttäville Curson haluaa huomauttaa, että Pori Jazz on tarkka peilikuva New Yorkin musiikkimaailmastasta. Ja New York taas on Pariisin ohella edelleen jazzin ja muun mustan musiikin mekka.
- Pori on silkkaa New Yorkia. Toinen asia on se, että New York on muuttunut vanhoista hyvistä ajoista. Siellä niin muusikoiden kuin Jyrki Kankaankin on joka tapauksessa oltava, jos he haluavat pysyä tapahtumien tasalla ja leivissä.

Kiivaimmat puhtaan jazzin puolestapuhujat haluaisivat, että Porin juhlia alettaisiin kutsua happeningiksi (tapahtumaksi) tms. Cursonin mielestä tämä olisi mahdotonta.
- Se merkitsisi juhlien kuolemaa, itsetuhoa. Pori Jazz on yksinkertaisesti musiikkimaailmassa tavaramerkki, josta ei parane luopua. New Yorkin jokainen rock-, jazz- ja rap-artisti on kuullut Porista ja haluaa tänne esiintymään.

Pori Jazzin maskotiksikin kutsutulla Cursonilla on kyllä itselläänkin ollut 35 vuoden aikana epäilyksen hetkensä juhlien linjan suhteen.
- Vuonna 1992, kun Ringo Starr soitti täällä, olin todella hermona. Mietin tosissani, mitä tekemistä kaltaisellani jazzmuusikolla enää Porissa on. Aioin lähteä kotiin kesken kaiken. Sitten kävin pitkän ja perusteellisen keskustelun silloisen toimitusjohtajan Harri Kainulaisen kanssa. Hän sanoi, että ilman Ringon tapaisia vetonauloja Pori ei pystyisi maksamaan Ted Cursonille, joka ei osaa laulaa eikä soittaa rumpuja. Siinä kohtaa tukin suuni.

- Ehkä tässä on koko jutun juoni. Nämä supernimet ovat nykyisin festivaaleille täysin välttämättömiä. Ja mikä parasta, he vetävät mukaan nuorta yleisöä.

Kuten moni muukin Pori Jazzissa tänä vuonna ollut, Cursonkin pani merkille, että perinteisen varttuneen yleisön ohella konserteissa oli paljon nuorta väkeä, joka oli selvästi tullut paikalle musiikkia kuuntelemaan.
- Nuorisoa oli ihmeen paljon, kun ottaa huomioon että oltiin Porissa, Suomessa ja jazzjuhlilla. Minusta se oli aivan upeaa. Uskon, että Pori on nyt oikealla tiellä: erilaisten musiikkityylien yhdistäminen on tulevaisuutta ajatellen välttämätöntä.

Cursonin onkin vaikea sulattaa esimerkiksi Helsingin Sanomien nuivahkoa suhtautumista Porin juhliin.
- Olen nyt hiukan ilkeä, mutta mielestäni niiden, jotka eivät investoi rahaa pääsylipun ostamiseen tai aikaa konserttien kuuntelemiseen, tulisi puhua aika varovasti siitä, millainen Pori Jazz on tai sen pitäisi olla. Lehdistön kielteinen suhtautuminen voi tappaa festivaaleja. Nykyisin jokaisessa Suomen kaupungissa näkyy olevan omia musiikkitapahtumiaan ja Pori on kovassa kilpailutilanteessa toisin kuin 60-luvalla, jolloin tämä oli tietääkseni maan ainoa jazzjuhla.

Niille kaiketi harvoille porilaisille, joille festivaalit yhä ovat kauhistus, Curson suosittelee bisnesmäistä asennetta.
- Ei kaikkien tarvitse tykätä jazzista, mutta rahaa juhlat kaupunkiin tuovat kahmalokaupalla. Näin on asia, piti siitä tai ei. On oltava realisti.

Jazzmusiikilla itsensä koko ikänsä elättänyt Curson muistuttaa, ettei raha ole kenellekään ihmiselle eikä ainakaan taiteilijoille mikään pikkuasia. Muusikon elämä on raskasta, varsinkin, ellei ole varaa levätä.
- Oikeastaan kaikki muu paitsi itse musiikki on tässä työssä ihmistä vastaan. On matkustamista, valvomista ja kaikenlaisia houkutuksia. Olen tuntenut kymmeniä ihmisiä, jotka ovat halunneet olla "hip", nähneet vaikkapa viinassa tai kaiken maailman aineissa jotakin hohtoa. He ovat kaikki vainajia. Joku Max Roach ja minä olemme onnenpekkoja. Olemme yhä täällä ja voimissamme.

Vastaavia, kantapään kautta jazzin huipulle kiivenneitä hahmoja tuskin enää tulee lisää.
- USA:ssa soitetaan ja opiskellaan yhä paljon jazzia, mutta se ei ole enää mustien nuorten vaan valkoisten, eurooppalaisten ja varsinkin japanilaisten nuorten juttu. Niin ikävältä kuin se minusta tuntuukin, tavallista mustaa nuorta kiinnostavat enemmän rap ja hip hop.

Jazz on silti yksi näidenkin musiikkityylien pohja.
- Ja sellaiset jazznimet kuin Horace Silver, Herbie Hancock ja Chuck Mangione ovat onnistuneet muuttamaan jazzia rapiksi tavalla, jota kakarat rakastavat.

64-vuotias Curson tunnustaa, että on viime vuosina joutunut muuttamaan mielipidettään monessakin musiikkiin liittyvässä asiassa. Uransa alkuaikoina älyllisen avantgarde-jazzin ehdottomana edustajana tunnettu mies sanoo nyt, ettei musiikki saa etääntyä liian kauaksi tanssista.
- Tanssi on tullut uuden sukupolven myötä jazziin takaisin. Rakastan tanssimista ja olen iloinen sen paluusta. Esimerkiksi tänä kesänä Kirjurinluodossa kuunnellessani Poncho Sanchezin latinobändiä minun oli pakko alkaa liikkua, ja niin teki aika iso osa yleisöstä. En ole tanssinut 40 vuoteen, ja se oli ihanaa.

Tanssiminen lopahti Cursonin mukaan USA:n musiikkipiireissä joskus 1950-luvun puolivälissä. 1960-80-lukujen jazz vetosi enemmän aivoihin kuin sydämeen.

- Osasta jazzia loppui yhtäkkiä svengi. Enää ei voinut tuntea pulssia. En tiedä, mitä nykynuoret ajattelevat, mutta heillä selvästikin svengaa. Ehkä jazzbändienkin pitäisi kiinnittää tähän huomiota ja ikuisten cd-myyntikuulutustensa sijasta kehottaa yleisöään tanssimaan. Ja festivaalijärjestäjien pitää järjestää ihmisille tähän tilaa.

Porin kunniakansalaiseksikin nimetty Ted Curson saapui tänäkin vuonna Poriin jo heinäkuun alussa ja soittaa kesän viimeiset Porin-jaminsa Cafe Jazzissa 6. elokuuta. Keikkoja hän tekee jatkuvasti myös muualla Suomessa. Tänä viikonloppuna peli soi Viron Pyhäjärvellä.

Tedillä menee nyt todella hyvin, niin ammatillisesti kuin siviilissäkin. Eläkkeelle hän ei aio jäädä koskaan.
- Olen soittanut kymmenvuotiaasta asti ja aion pysyä lavalla niin pitkään kuin elän. Olen hyvässä kunnossa, en polta enkä juo ja pidän huolta itsestäni. Tämä elämä on hassu juttu. Juuri, kun on täyttänyt 17 vuotta, huomaakin, että viidenkympin raja on edessä. Silloin on aika maksaa laskuja siitä, mitä on tullut tehdyksi. Minulla on onnea, olen ensi vuonna jo 65 mutta yhä terve ja voimissani.

Curson saarnaa mielellään muillekin terveiden elämäntapojen puolesta.
- On erittäin masentavaa todeta, että nuoret käyttävät taas nykyään USA:ssa paljon huumeita. Välillä näytti siltä, että nämä aineet jäävät pois nuorison elämästä, mutta nyt lapset taas luulevat että niissä on jotakin hohtoa. Tänä kesänä näin Porissakin nuoren pojan tykittävän kadulla ainetta suoneen ja tulin hyvin surulliseksi. Täällä en ole ennen nähnyt vastaavaa koko 35 vuoden aikana.

Toinen seikka, joka Cursonia Suomessa kuten USA:ssakin surettaa, on nuorten juopottelu.
- Nämä ovat asioita, joista jokainen aikanaan maksaa itse laskun, ja hinta voi olla kovakin. Nuorten olisi löydettävä jotakin muuta tekemistä.

© Copyright Pori Jazz